06.07.2008

Lentokoe lupakirjaa varten. Hyväksytty.

Perjantai 4. päivä heinäkuuta oli lopulta se päivä, jota oli jo kauan odotettu, ja johon oli jo pitkään valmistauduttu. 50 minuuttia kestäneen tarkastuslennon jälkeen allekirjoittanut astui asematason asfaltille muuttuneena miehenä.

Tarkastuslento

Levente tarkasuslennon jälkeenTarkastuslento kerhon päälennonopettajan kanssa sujui ilman ongelmia. En lähde nyt tässä sen tarkemmin lentoa erittelemään, sillä se sisälsi pitkälti samat asiat, kuin harjoitustarkkarikin. Lennon luonne oli tietenkin erilainen. Jo pelkästään se, että lennettiin Malmilla Hyvinkään sijasta takasi enemmän toimintaa laskukierroksessa, esimerkiksi maaliinlaskun aikana loppuosalle käännyttäessä edessä kurvaili helikopteri ja kiitotiellä joku Cessnakin oli vasta aloittelemassa lähtökiitoaan. Mutta laskeutuminenhan siitä tuli, eikä ylösvetoa. Lisäksi koetilanne on aina koetilanne, johon sisältyy tiettyjä jännitystiloja, huolimatta siitä, että tiedät hallitsevasi kaiken vaaditulla tasolla. Mutta kaikki meni hyvin ja sekä minä, että opettaja olimme tyytyväisiä suoritukseen.

Tarkastuslento on varmasti asia, jota tuskin yksikään lentäjä unohda. Vaikka se menee varmasti pitkälti saman kaavan mukaan jokaisen oppilaan kohdalla, on se silti hyvin yksilöllinen kokemus. Toivottavasti mahdollisimman moni tämänkin jutun lukijoista, jotka haaveilevat lentämisestä, kokevat joku päivä sen hetken, kun lennon jälkeen lentopäiväkirjassa on tarkastuslentäjän merkintä: “Lentokoe lupakirjaa varten. Hyväksytty.”

Viimeiset kymmenen kuukautta

Ultrakevytlentäjän lupakirjakurssi on siis kohdaltani ohi. Seuraavaksi odotellaan vähän aikaa varsinaista ultrakevytlentäjän lupakirjaa Ilmailuhallinnosta, jonka jälkeen harrastus jatkuu - tai itse asiassa sehän tästä vasta alkaa.

Kurssi kesti kohdallani lähes 10 kuukautta. Kun kävelin kerhon tiloihin kurssin infotilaisuuteen viime syyskuussa, arviot kurssin suorittamisesta olivat maalis-huhtikuun paikkeilla. Väliin tuli kuitenkin tavanomaista ikävämpi syksy ja talvi, jotka pakottivat pitämään jopa parin kuukauden tauon lentämisessä. Myös omat ja opettajan aikataulut vaativat oman säätämisensä, mutta alusta asti oli selvää, että lentäminen on harrastus ja sitä tehdään mikäli työt sen sallivat. Näin ollen lentäminen jatkui toden teolla vasta keväällä maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta siitä eteenpäin tahti oli hyvä ja taidot kehittyivät tasaisesti.

Kurssi on toki mahdollista suorittaa paljon nopeamminkin. Kolme-neljä kuukautta koko kurssin suorittamiselle on hyvinkin mahdollista, mutta se vaatii tiukkaa panostusta niin oppilaalta, kuin opettajalta. Sää on myös luonnollisesti ratkaisevassa roolissa siinä, miten usein on mahdollista päästä lentämään. Keväällä koulutuksen aloittavat ovat tässä suhteessa paremmassa asemassa, kuin ne, jotka aloittavat kurssin syksyllä.

Minulle kurssin viivästyminen ei ollut missään vaiheessa rasite. Tottakai sitä aina toivoo asioiden sujuvan mahdollisimman jouhevasti, mutta opettajankin kanssa juttelimme aikanaan sitten siitä, että sillä ei oikeasti ole mitään väliä, että tässä voi kestää 2-3 kuukautta suunniteltua pidempään. Kyse on kuitenkin harrastuksesta, jota on tarkoitus tehdä vuosia, toivottavasti vuosikymmeniä. Tällöin pari kuukautta on tosiaankin aivan mitätön aika. Muutenkin on parempi hoitaa asiat rauhassa, hötkyilemättä, jolla luodaan hyvä ja vakaa pohja tulevaisuudelle.

Kiitokset

Tässä vaiheessa, kun blogin pääasiallinen tarkoitus, eli ultrakevytlentäjän lupakirjakurssin seuraaminen on saatu kunnialla päätökseen, haluan kiittää muutamia ihmisiä.

Ensiksi kiitän lennonopettajaani, joka tosin sai kiitokset henkilökohtaisesti jo harjoitustarkkarin jälkeen. Siinä on mielestäni yksi hemmetin hyvä opettaja, parempaa en olisi voinut toivoa. Lentäjä, joka hallitsee rautaisesti lentämisen, esittää asiat selkeästi, tuntee oppilaan tieto- ja taitotason erinomaisesti, ja joka siten pystyy tahdittamaan hienosti opetuksen etenemisen. Hyvä opettaja teki lentokoulutuksesta todellisen elämyksen.

Mäntsälän Ilmailukerhon kaikki opettajat ja jäsenet, jotka oman työnsä ja yksityiselämänsä ohessa pitävät yllä aktiivista kerhotoimintaa, saavat nöyrät kiitokseni. Harrastus on aina harrastus, mutta heidän sitoutumisensa lajiin mahdollistaa minunlaisten haaveilijoiden tehdä haaveistaan totta.

Koneisäntää kiitän kärsivällisyydestä - aikatauluja on tullut vaihdeltua välillä turhankin usein, mutta olet aina ollut rento ja ymmärtäväinen. Palaillaanhan kohta taas asiaan!

Ystäviäni ja sukulaisiani on kiittäminen siitä, että ovat jaksaneet kuunnella joskus liiankin innokasta vouhotustani lentämisestä. Valitettavasti se ei tästä välttämättä laannu, joten yrittäkää kestää!

Lopuksi kiitän teitä, lukijat. Kiitos, että olette jaksaneet seurata jorinoitani kaikki nämä kuukaudet. Teitä voi yllättää se, että tällä blogilla on ollut satoja vierailijoita kuukaudesta toiseen, joista suuri osa on myös vakituisia lukijoita. Tieto siitä, että ihmiset ovat löytäneet ja tykästyneet blogiini, on tehnyt sen päivittämisestä erittäin mielekästä puuhaa. Blogin päivittäminen jatkuu tämän jälkeen satunnaisesti sitä mukaa, kun harrastus etenee ja syvenee.

Toivottavasti Taivaalle.fi on toiminut ja toimii tulevaisuudessakin innoittajana niille, jotka haluavat oppia lentämään. Ultrakevytlentäminen on avannut minulle täysin uuden maailman. Unelmissani kuvittelin lentämisen olevan upeaa ja toivoin joskus lentäväni itse. Mutta vasta nyt olen tajunnut, miten käsittämättömän kauniiseen maailmaan olenkaan astunut - maailmaan, josta en halua luopua. Menkää ja tehkää tekin unelmistanne totta.

ultrakevyt lentokone laskutumassa Malmille kiitotielle 27

 

Kommentit

Hienoa Levente, onnea uudelle lupakirjalle! Toivotaan, että syksyllä meillä on hyvät kelit harrastaa.

Kentällä nähdään!

Paljon onnea!

Kiitos innostamisesta!

Onnea!
(Samat paperit odotuksessa hallinnosta, samoihin aikoihin tarkkari!)

Reilusti myöhässä, mutta kuitenkin: ‘Onnea lupakirjan johdosta’

nimimerkillä ‘pidän omat jalkani tiukasti maassa, mutta olen yksi niistä, jotka saa “kunnian” ilta toisensa perään kuunnella Ventin vuodatuksia/fiiliksiä viimeisimmistä lentokokemuksista… :D’

Myöhästyneet onnittelut! Kuinka pian sait lupakirjan käsiisi tarkkarin jälkeen?

Kiitos! Lupakirjan sain kaksi kuukautta sen jälkeen kun olin lähettänyt lupakirjahakemuksen eteenpäin, mutta pitkään odotusaikaan vaikutti kesän lomakausi. Neljä viikkoa on kuulema näinä päivinä normaali odotusaika. Voit kysellä oman lupakirjasi kohtaloa Ilmailuhallinnosta, palvelunumerossa autetaan mielellään ja palvelu on nopeaa!

Lisää kommentti

Kommentti: